Kipuja potevan henkilön kokemuksia joogan yksityistunnista ja joogaterapiasta


Nina Sinkkoseen elämässä kipu on osa arkipäivää. Hänellä on CRPS ja TOS, leikkauksen jälkeisiä hermokipuja jaloissaan sekä jonkin verran myös selkäkipuja.
Nina on joogannut yksityistunnillani. Kysymyksiini, ”Mitä tunsit tämän harjoituksen antavan sinulle?” sekä ”Voitko omin sanoin kertoa kokemuksestasi ja siitä, minkä koit tärkeimmäksi asiaksi?”, hän kertoo seuraavaa.


”Tunsin tämän harjoituksen antavan todellisen rentoutuksen. Tunsin, että se vei ajatukseni pois kivusta, se katkaisi kivun aiheuttamaa stressiä. Se oli tosi ihanaa, tuli levollinen olo. Yksin rentoutumisen yrittäminen on paljon vaikeampaa. Ohjatun joogaharjoituksen koin todella antoisaksi, olin läsnä ja sain hyvän kokemuksen. Mielestäni olisi hyvä olla säännöllisessä ohjatussa joogassa, se auttaisi varmasti rentoutumiseen myös itsenäisesti. Itselläni sen kokeminen ilman ohjausta on lähes mahdotonta.


Joogaharjoituksen jälkeen en ollut väsynyt, vaan tunsin itseni hyvin virkeäksi. Nyt, harjoituksen jälkeen, rauhallinen olo jatkuu edelleen.
Haluaisin ehdottomasti, että olisi mahdollisuus tulla erityisryhmän joogaan. En voi yksin kotona joogata ja olisi kiva tavata ihmisiä. Samankaltaisten ihmisten tapaaminen joogan merkeissä toisi varmasti kaikille apua ja iloa.


Ensivaikutelmasta pidin todella paljon. Jutalla on myös lempeä ääni, oli miellyttävä kuunnella ohjausta. Tekeminen jää hyvin helposti, kun kotona yritän tehdä jotakin itsekseni. Koen, että tarvitsen ohjausta. Tämän kokemukseni kautta voin sanoa, että Jutta on hyvä ohjaaja.


Ajattelin etukäteen, etten voi lähteä joogaamaan, etten pystyisi sitä tekemään kipujeni vuoksi. Tässä joogaharjoituksessa pidin siitä, että oli hengitysharjoituksia, rentoutumista ja hiljentymistä. Huomasin pystyväni tähän. Ymmärsin, että tämä on kaiken perusta ja tästä liikkeetkin voivat sitten lähteä kehittymään. Tämä oli todella positiivinen yllätys.” 

Tällä hetkellä Nina on aloittamassa ohjauksessani säännöllisen joogan yksityistuntien muodossa.

 

Kristina Riska: kokemuksia joogan yksityistunneista / joogaterapiasta

”Olen juuri täyttänyt 50 vuotta. Olin 10 vuotias, kun loukkaannuin veneonnettomuudessa. Minua on leikattu sen jälkeen yli 20 kertaa. Ison luunsiirron vuoksi infektioriski on suuri jalassa, jossa on huono verenkierto. Nuoruudessani oli pitkiä aikoja, kun en pystynyt ollenkaan kävelemään. Koulun liikuntatunneilta sain todistukseeni vain viivan, sillä en kyennyt osallistumaan liikuntaan. Vähäinen liikuntakokemukseni minulla on pilateksesta, jota tein vähän aikaa aikuisiällä.

En tuntenut omaa kehoani ollenkaan, ennen kuin aloin joogaamaan Jutan kanssa. Tuntui siltä, etten ollut tasapainossa ja oman kehoni hahmottaminen oli minulle mysteeri. Joogan kautta olen saanut kehooni tasapainoa ja olen oppinut hahmottamaan kehoani. Olen oppinut lähettämään käskyjä keholleni oikealla tavalla. Ilman yksityistunteja ja joogaterapiaa en olisi kyennyt osallistumaan Jutan joogaryhmään, jossa tällä hetkellä olen mukana. Yksityistunnit yhdistettynä joogaterapiaan antoivat minulle työkalut työskennellä oman kehoni kanssa.

Kasvuiässä tapahtunut onnettomuus vaikutti kehitykseeni niin, että minulla on pituusero jaloissani, lantioni on vinossa. Tästä on aiheutunut paljon kovia lonkka- ja selkäkipuja. Viime keväänä kipuilin todella paljon. Kipuili oli jatkuvaa; sitä oli istuessa, kävellessä, jopa maatessa. Ahdistukseni oli suuri ja paine mennä leikkaukseen kasvoi kaiken aikaa. Nyt syksyn aikana joogan myötä kivut ovat vähentyneet, paljolti lakanneet. Suuri kipu, joka kohdistui reiteen, on kokonaan poissa.

Olen myös potenut paljon kovia suonenvetoja, joiden aikana en ole kyennyt kivuilta liikkumaan. Yksi tällainen kohtaus alkoi lentomatkalla Intiaan. Aloin tekemään syvähengitysharjoitusta ja rentoutin tietoisesti, niin kuin opetellut Jutan johdolla. Ilokseni se auttoi ja sain suonenvetokohtauksen poistumaan. Tämä oli konkreettinen kokemus siitä, miten hyvin jooga auttaa arkielämässä. Aikaisemmin minulla ei ole ollut tällaisia apuvälineitä auttaa itseäni. Olen tästä tosi kiitollinen.

Mielestäni Jutan menetelmä on nerokas; olla läsnä ja auttaa käsillä. Kosketusohjaus auttaa ymmärtämään aivan eri tavalla, se on todella hyödyllistä. Merkittävä asia on minulle ollut hengittäminen. Olen oppinut, kuinka monella tavalla ja alueella voi hengittää. Tämä on ollut valtava kokemus. Koen, että hengittäminen on työkalu, jota usein ei osata löytää; usein hengittäminen on hyvin pinnallista. On ollut ihan hassua, että näin vanhaksi on pitänyt elää, ennen kuin olen löytänyt hengityksen aivan uudella tavalla. Koen, että meillä on valtava tila sisällämme, jota voimme hyödyntää hengityksen avulla.


Olen aina tykännyt ajatella, että elämässäni muutos on omissa käsissäni. Aina voin tehdä jotain elämälleni. Jooga on auttanut minua tekemään itse muutosta itselleni; pystyn toimimaan kehoni kanssa paremmin. Omissa käsissäni on nyt muutoksen avain.

Olen todella kiitollinen sydämestäni ystävilleni, jotka ovat jooganneet Jutan ohjauksessa useamman vuoden. He puhuivat siitä, ettei kenen tahansa oppilaaksi kannata mennä. Jutan ohjauksessa ei tarvitse pelätä, että tapahtuisi vahinkoa. Luottamus ohjaajaan on todella tärkeää. Olen voinut luottaa, että tämä on turvallista ja hyvää.”